www.heidiwirgentius.fi

Uudet nettisivuni löytyvät osoitteesta http://www.heidiwirgentius.fi

 

Mainokset
Kategoria(t): Yleinen

Kiitos :)

andalusianhevonen

Yhtä huikeaa kokemusta rikkaampana haluan lämpimästi kiittää kaikkia näyttelyssäni käyneitä! Taulujen tekeminen ja näyttelyyn valmistautuminen oli prosessina erittäin mielenkiintoinen ja kasvattava, ja oli hienoa saada tilaisuus jakaa kokemus kanssanne ja toivottavasti myös taiteellani ilahduttaa 🙂

Otan vastaan tilaustöitä ja tekstiäkin on luvassa taas lähiaikoina 🙂

Heidi

Kategoria(t): Yleinen

Kutsu taidenäyttelyyn

Voima

Heidi Wirgentius
LUONTOYHTEYS
4. –29.3.2015

Näyttely on kokoelma eläinlääkäri Heidi Wirgentiuksen maalauksia ja piirroksia. Teosten tekniikka vaihtelee akvarelleista ja hiilipiirroksista öljyväreihin, kaikkia kuitenkin yhdistää eläinten ja niiden kohtaamisen kautta heräävien tunteiden kuvaaminen.

”Yhteys luontoon ja eläimiin on ollut ihmiskunnan kehityksessä elinehto ja meihin jokaiseen syvälle geneettisesti sisäänajettu. Yhä kiireisemmän ja kaupungistuvan yhteiskuntammekin keskellä luonto on yhä osa meitä ja yhteys luontoon tärkeä osa hyvinvointiamme. Omassa elämässäni luonto toimii elintärkeänä rauhan ja voiman lähteenä ja eläimet ovat opettaneet minulle valtavasti mm. läsnäolosta, hetkessä elämisestä ja pyyteettömästä rakkaudesta. Teosteni kautta toivon pystyväni välittämään paitsi eläimiä kohtaan tuntemaani arvostusta ja rakkautta, myös kaikkia niitä ihmisyyteemme ja todelliseen olemukseemme liittyviä tuntemuksia, joita eläimet meissä auttavat heräämään.”

Tervetuloa!

Taidesalonki Piirto
Uudenmaankatu 7, Helsinki
Avoinna ti-pe 11-18, la-su 11-16
Galleriakeskiviikko 4.3. klo 11-21
050 3575777, 09 644001
http://www.piirto.com
FB taidesalonki piirto

Vierelläsi

Kategoria(t): Yleinen

Who cares?

Kerronpa teille muutamasta potilaastani. Yksi käy vastaanotolla toistuvasti kroonisten korvaongelmien takia. Yksi syö jatkuvasti vahvoja, sivuoireita aiheuttavia lääkkeitä, jotta sietämätön kutina pysyisi jotenkin hallinnassa. Yksi stressaa kaikesta niin paljon, että reagoi jatkuvasti suolisto-oireilla ja häiriökäyttäytymisellä. Yhden jouduimme lopettamaan, kun jalat eivät enää selkäytimen ahtauman takia kantaneet. Toisen sydänvian oireet onneksi vielä pysyvät lääkityksellä hallinnassa. Akupotilaistani nuorta koiraa hoidetaan polvileikkauksesta toipumista edistääksemme. Toinen käy hoidoissa välilevynpullistuman takia. Ja yksi aivan ihana, nuori koira olisi tarvinnut akuhoitoa epänormaalin selkärangan aiheuttaman kiputilan hoitoon, mutta oli lähes mahdoton hoitaa ihan siitä syystä, että koira ei ahtaitten hengitysteidensä takia pystynyt makaamaan rentona kyljellään, vaan sen oli vähän väliä hypättävä ylös haukkaamaan henkeä.

Täytyy myöntää, että viimeinen tapaus näistä järkytti minuakin (kyseinen yksilö on jo onneksi saanut apua), mutta muuten näissä potilaissa ei ole mitään ”kummallista”, vaan kuka tahansa eläinlääkäri voi varmasti vahvistaa hoitavansa ihan vastaavanlaisia tapauksia päivittäin. Ja tässä tuli vain muutamia esimerkkejä, listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Kaikki näistä omista potilaistani ovat omistajan toimesta hyvin hoidettuja ja erittäin rakkaita. Ja kaikkia näitä tapauksia yhdistää se, että nämä hoidot olisi ainakin periaatteessa voinut välttää jalostuksellisilla valinnoilla.

Jokainen jo olemassa oleva yksilö on tähän maailmaan toki syntynyt sellaisena kuin on ja niille emme voi juuri muuta tehdä, kuin hoitaa niitä parhaan kykymme mukaan. Mutta sille minkälaisia yksilöitä tulevaisuudessa syntyy, voimme paljonkin. Mitään kovin järisyttävää ei ehkä tapahdu heti seuraavassa sukupolvessa, mutta jokainen askel terveempään suuntaan on merkittävä ja yllättävän lyhyessäkin ajassa voisimme saada aikaan huikeita muutoksia. Mikäli haluamme?

Jällen kerran haluan korostaa sitä, että eläinten terveys, hyvinvointi ja elämä on täysin meidän ihmisten käsissä. Olisikin vihdoin aika hetkeksi pysähtyä miettimään, että vaikka johonkin vaivaan tai ongelmaan olisi eläinlääketieteellinen hoito tarjolla, onko silti oikeasti hyväksyttävää, että eläin tästä vaivasta kärsii, jos sen välttäminen olisi mahdollista? Tekeekö se, että jokin vaiva on tietynlaiselle eläimelle ”tyypillinen” vaivasta hyväksyttävän? Onko tässä tapauksessa sairastavan eläimen ja sen omistajan kärsimys merkityksetöntä?

Haluaisinkin haastaa teistä jokaisen ottamaan asiasta henkilökohtaisen vastuun. Vaikka valtavia askeleita on otettu kohti eläinten hyvinvoinnin lisäämistä, ei käytännön tasolla voi tapahtua paljoakaan, ennekuin me jokainen omalla kohdallamme päätämme välittää. Muutoksia ei tapahdu syyllistä toisista tai ”systeemistä” etsimällä, ei vastuun välttelyllä tai asian vähättelyllä. Todellinen muutos tapahtuu vasta silloin kun me jokainen avaamme silmämme tosiasioille ja pysähdymme kohdallamme miettimään sitä, mitä eläinten terveys ja hyvinvointi merkitsee juuri minulle ja minkälaisia valintoja juuri minä voisin tehdä, jotta muutos olisi parempaan suuntaan.

http://www.epressi.com/tiedotteet/lemmikit/hyvinvointia-heikentavasta-elainjalostuksesta-paastava-eroon.html

Kategoria(t): Yleinen

Elämää kuoleman jälkeen

Tämä vuosi ja erityisesti nyt loppukesä on tuntunut olevan hyvin monelle merkittävää luopumisen aikaa. Monta tärkeää eläinystävääni viimeaikoina pois nukutettuani ja nyt äkisti luonnonkin syksyn puolelle käännyttyä tuntuu maallisen elämän rajallisuus olevan läsnä miltei käsin kosketeltavana. Välivaihe tämäkin toki vain on ja tietyllä tapaa taas alku uudelle, mutta silti pistää miettimään elämää suurempia asioita…

Eläimillä on kyky antaa meidän kokea tällä hetkellä muuten jo niin harvinaista, täysin pyyteetöntä rakkautta ja ne ovat täällä käytännössä usein apunamme, tukenamme ja oppainamme. Eläinten elämä on kuitenkin paljon lyhyempi kuin meidän ja jokaiselle meistä tulee vastaan myös se rakkaasta eläimestä luopumisen hetki. Luopuminen voi olla yllättävänkin vaikeaa ja rankkaa, ja erityisesti surun hetkellä on hyvä muistaa se, miten viisaasti eläimet itse elämään suhtautuvat. Ne kyllä muistavat kokemuksia menneisyydestä ja osaavat tietyllä tavalla ajatella tulevaa, mutta hetkeäkään ne eivät murehdi kummastakaan, vaan elävät juuri tässä ja nyt. Ne eivät koskaan osaa kaivata elämättä jäänyttä elämää, tai surra sitä, että se olisivat voineet elää toisella tavalla, tai pidempään. Oleellista on vain ja ainoastaan se, miltä elämä tuntuu juuri nyt. Tottakai eläimestä täytyy pitää huolta, sairauksia tulee hoitaa ja eläintä lääkitä järkevissä määrin, mutta elämän pitkittäminen itsessään ei ole eläimelle tärkeää. Ja siinä on meille ihmisille valtava oppiläksy; osaisimmepa katsella elämää ja suhtautua siihen eläinten lailla. Elää hetkessä ja hyväksyä vastustamatta sen, että kaikelle on aikansa; jopa asioista suurimmille; syntymälle, elämälle ja kuolemalle.

Eläinten omistajana ymmärrän hyvin luopumisen vaikeuden, eikä eläinlääkärinäkään lopetustilanne ole minulle mikään tunteita herättämätön rutiinitoimenpide. Näissä tilanteissa joutuu aina tietyllä tavalla pysähtymään ja kohtaamaan itsensä, omat sisimmät arvonsa ja miettimään myös eläinten pidon ja elämän päättämisen oikeutusta. Arvostan suuresti kaikkea elämää, silti eläimiä lopettaessani en koe olevani pahantekijä, vaan useimmiten päivastoin; auttaja. Eläimet antavat meille niin paljon ja elävät täysin meidän armoillamme ja olemme niille vähintään sen velkaa, että niiden elämä on, loppuun asti, vapaa kärsimyksestä.

Eläimistä luopumisen kohdalla yksi suurimmista vaikeuksista on siinä, että meidän tulee usein tehdä päätös eläimen lopettamisesta itse. Jokainen varmasti toivoo, että eläinystävä nukkuisi itsestään rauhassa pois, näin kuitenkin tapahtuu käytännössä hyvin harvoin. Sairas eläin kyllä jossain vaiheessa kuolee itsestäänkin, mutta harvoin rauhassa, ilman kärsimystä. Eläinten kohdalla tämä ei kuitenkaan onneksi ole välttämätöntä, vaan meillä on mahdollisuus eutanasiaan. Silti siihen milloin on oikea aika lähteä, ei ole yksiselitteistä vastausta ja moni tätä kysymystä epätoivoisesti pyöritteleekin, päivä toisensa perään. Itse katson oikeaksi päästää eläimet pois siinä vaiheessa, kun niiden elämänlaatu ei ole enää hyvää. Eläimille ei ole oikein, jos ne eivät pysty elämään lajinmukaista elämää, tai niillä on jatkuvia kipuja, joita ei saa enää hallittua. Jos ne sairastavat parantumattomasti ja menevät huonoon kuntoon, tai jos niiden elämän pitkittäminen vaatisi toimenpiteitä, jotka eivät enää ole järkeviä. Luopuminen on vaikeaa ja lopettamispäätökseen liittyy niin paljon tunteita, että usein kannattaa luottaa myös ulkopuolisen arvioon, oman eläimen tilaa on mahdotonta arvioida totuudenmukaisesti ja meillä on sisäinen tarve nähdä tilanne usein paremmaksi kuin se onkaan. Ja yleensä aina paras vaihtoehto on päästää eläin pois mieluummin ennemmin kuin liian myöhään. Koskaan en ole törmännyt ihmiseen, joka tuntisi surua tai syyllisyyttä siitä, että teki lopetuspäätöksen ”liian aikaisin”, mutta hyvin moni kantaa ikuisesti taakkaa siitä, että jonkun eläimensä kohdalla odotti liian pitkälle.

Omia eläinystäviäni muistelen murheen sijasta lämmöllä ja kiitollisuudella. Luopuminen on saattanut sillä hetkellä tuntua raskaalta, mutta hyväksyn sen, että jokainen on ollut täällä omaa tarkoitustaan täyttämässä ja kun aika tulee on vain epäitsekkäästi uskallettava päästää irti. Oman hyvin erityisen hevoseni Veikon lopetin pari vuotta sitten, kun havaitsin, että lukuisten jalkavaivojen takia se ei pihatto-oloissa enää pysynyt laumansa mukana. Hyvin vaikea päätös, etenkään kun hevonen ei ollut vielä kovin vanha ja oli päästänsä täysin pirteä. Oma luopumisen tuskani oli valtava, niin mielelläni olisin hevosen vielä pitänyt, ja olisihan se varmasti pienemmässä tarhassa pihankoristeena ”pärjännyt” ihan hyvin. Mutta olisiko se ollut elämisen arvoista elämää hevoselle? Mielestäni ei, etenkin kun kliinisesti tiesin nivelrikon aiheuttavan jatkuvaa kipua, mutta kivun voimakkuutta oli aina positiivisesti korvat tötteröllä olevalta hevoselta mahdoton arvioida. Ja edelleenkin, vaikka hevosta ajoittain kovasti kaipaankin, en tuota päätöstä kadu hetkeäkään. Veikko toi elämääni niin paljon iloa, että itselleni varmuus siitä, että sen on nyt hyvä olla on valtava helpotus.

Lopetuspäätöksen tekeminen voi tuntua hyvin vaikealta, mutta poikkeuksetta olen havainnut tuskan olevan suurimmillaan ennen kuolemaa, heti sen jälkeen helpottaa. Tunteet nousevat toki voimakkaina pintaan, mutta ne nousevat tavalla, joka mahdollistaa niiden käsittelyn; menettämisen pelko poistuu ja surun pääsee suremaan pois. Eläimen kuolema herättää voimakkaita tunteita, ihan samalla tavoin kuin läheisen ihmisen kuolema, tai muu suuri tragedia elämässä. Suru on surua, siihen ei ole mitään oikeaa tai väärää muotoa, ja monesti se helpottaa yllättävänkin nopeasti, jos sille antaa luvan tulla ja mennä. Surun lisäksi saattaa usein herätä muita, yllättäviäkin tunteita ja itseään kannattaa kuunnella herkästi ja hyväksyvästi ja tarvittaessa hakea apua ystäviltä tai ammattilaisilta. Voimakkaatkin reaktiot ovat täysin normaaleja ja hyväksyttäviä ja usein johtuvat myös siitä, että pintaan nousee myös vanhoja, aikanaan käsittelemättä jääneitä tunteita. Tavallaan eläimet tässäkin tietyllä tavalla tarjoavat apunsa, vain pintaan nostetut tunteet pystyy käsittelemään ja siinä missä piilevät tunteet aiheuttavat tiedostamattamme paljon haittaa elämässämme, tuo tunteiden hyväksyminen ja niistä irti päästäminen suuren vapauden.

Yleisestikin itselläni on vahva usko siihen, että kaikella on tarkoituksensa, myös jokaisella elämänkaarella, joskus pitkällä, joskus lyhyellä. Eläinystävämme elävät kaikkinensa meidän näkökulmastamme harmittavan vähän aikaa ja luopumisen tuskan edessä voi syvempää tarkoitusta olla vaikeaa nähdä, saati sitten hyväksyä. Mutta kuten jokainen kohtaamamme ihminen, myös eläimet ovat täällä meitä opettamassa, elämästä, mutta ennen kaikkea meistä itsestämme. Ehkäpä eläimet elävät niin vähän aikaa juurikin siksi, jotta oppisimme hyväksymään luopumisen ja elämään kiinnittymättä liiaksi ulkopuolisiin asioihin, olivat ne sitten kuinka rakkaita hyvänsä. Koska helposti me elämme kiinnittyen vahvasti toisiin ihmisiin, eläimiin tai materiaan, uskoen niiden tuovan onnen ja tarkoituksen elämäämme, kyseenalaistaen oman pärjäämisemme ilman niitä. Kuitenkin heti kun pystyy päästämään irti; elämään nauttien itsemme ulkopuolisista asioista, mutta hyväksyen niiden väliaikaisuuden ja oivaltaen onnen löytyvän meistä jokaisesta sisältämme, on löytänyt avaimen todelliseen rauhaan ja kaikin tavoin tasapainoiseen elämään. Enkä kiinnittymättömyydellä tarkoita, ettei eläimiin saisi kiintyä, päinvastoin! Tarkoitus on iloita niiden kanssa elämisestä, rakastaa niitä avoimin sydämin ja ottaa kiitollisena vastaan jokainen yhdessä vietetty hetki. Ja sitten aikaan, sitä etukäteen murehtimatta hyväksyä luopuminen, käsitellä pintaan nousevat tunteet ja surra suru pois. Elämä jatkuu, aina.

Voimia kaikille vaikean päätöksen edessä oleville ❤

Jessie_ja_Jodie

Kategoria(t): Yleinen

Tunteeko eläin kipua?

Ylläolevaan on yleisellä tasolla varmasti jokaisen helppo vastata; tottakai tuntee. Vaikeampi kysymys kuitenkin se, mistä eäimen kivun huomaa ja miten se vaikuttaa eläimen elämään?

Vaikka eläimiä ei suoraan pidäkään inhimillistää, on varmasti kohtuullista ajatella, että jos jokin sairaus, toimenpide tai tila aiheuttaisi ihmiselle kipua, aiheuttaa se myös eläimelle. Kuten ihmisilläkin, kivun kokeminen ja sen vaikutus elämään on myös eläimillä yksilöllistä ja erityisesti kivun ilmaisemisessa on selkeitä eroja yksilöiden ja eläinlajien välillä.

Kivun merkitys eläimillä

Suora trauma, kuten esim. luunmurtuma ja siitä aiheutunut kipu on jokaisella eläinlajilla suhteellisen helppo huomata ja tunnistaa. Kroonisen kivun havaitseminen on huomattavasti haasteellisempaa. Kipua voi aiheuttaa loukkaantumisten lisäksi monet sairaudet, ikääntymisen tuomat muutokset ja myös henkinen hyvinvointi, esim. stressin aiheuttamat suolistomuutokset saattavat olla alkusyynä monenlaisille vaivoille ja toisin päin käännettynä; kivun tuoma elimistön stressitila alkaa ennen pitkää näkyä yleisessä terveydentilassa. Kipu saattaa näkyä ääntelynä, ontumisena, tai muina selvästi havaittavina muutoksina, mutta ei välttämättä! Tyypillisempiä kivun merkkejä ovat käyttäytymisen muutokset, mutta kivun kehittyessä pikkuhiljaa saattavat sen oireet jäädä päivittäin eläimensä kanssa olevalta omistajalta huomaamatta, tai ne lipsahtavat helposti esim. vanhenemisen piikkiin. Ja aina on muistettava, että eläimet, myös kissat ja koirat, yleensä piilottavat kipuansa ja toimivat myös voimakkaasti vaistojensa ohjaamina, esim. nivelrikkoa sairastava koira on varmasti kipeä, vaikka sitä ei koiran jäniksen perään pinkaistessa heti uskoisikaan. Muun vaihtoehdon puuttuessa eläimet myös jossain määrin oppivat elämään kivun kanssa ja tottuvat siihen, mutta sitä minkälaista kärsimystä tästä käytännössä eläimelle aiheutuu, on käytännössä vaikea tutkia.

Kokemukseni kautta uskaltaisin väittää kivun olevan merkittävä tekijä eläinten hyvinvoinnissa. Oman työni kautta törmään päivittäin siihen, miten valtava vaikutus melko vähäiseltäkin vaikuttavan kivun lievityksellä on elämänlaatuun. Tyypillinen potilaani on keski-iän ylittänyt koira, joka on pikkuhiljaa alkanut oireilemaan esim. nivelkulumia ontumalla. Käytän välittömään kivunlievitykseen tarvittavia lääkityksiä, akupunktiota ja manuaalista terapiaa, sekä keskustelemme omistajan kanssa eläimen elinympäristön muutoksista, joista voisi olla hyötyä. Usein jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen muutos elämänlaadussa on valtava! Itse ontuman tai muun suoran oireilun lievittymisen lisäksi usein omistaja havaitsee eläimessään muita positiivisia muutoksia. Tyypillisesti eläin nukkuu levollisemmin ja sellaisissa asennoissa, mitä se ei ole pitkään aikaan ottanut, läähättelee vähemmän, pitkästä aikaa innostuu leikkimään ja on yleisvaikutelmaltaan tyytyväisempi ja pirteämpi.

Hevoset ja kipu

Kivusta puhuttaessa on hevonen nostettava erityisasemaan. Ei vain siksi, että hevoset ovat minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeitä, vaan siksi, että hevosten kivun arvioiminen on erityisen vaikeaa. Jokainen hevosihminen lienee tietoinen siitä, että hevonen on pakoeläin, eikä näytä kipuaan. Tämän tiedon todellinen sisäistäminen avaa kuitenkin uudenlaisen näkökulman sille, miten hevosta katsomme. Hevosen aistijärjestelmä on hyvin herkkä ja sen perusteella voisi olettaa hevosten olevan myös kivulle erityisen herkkiä. Hevosen selviytymiselle on kuitenkin ollut ensisijaisen tärkeää, että saalistajat eivät sen kipua havaitse. Varsinaisten oireiden ilmaantuessa on kipu yleensä jo varsin voimakasta ja se miten hevoset kivusta huolimatta toimivat aiheuttaa helposti tulkitsemisongelmia. Esimerkiksi voimakkaastikin ontuva hevonen kulkee kyllä laitumella syömässä laumansa mukana. Voimmeko tästä päätellä, että hevonen ei tunne kipua, vaikka ontuu? Tai että kipu ei haittaa hevosta?

Eläinlääkärinä hevosia tutkiessani olen toistuvasti joutunut hämmästymään, miten hyvin hevonen saakaan kipunsa piilotettua. Täysin puhtaasti liikkuvan hevosen röntgenkuvista saattaa näkyä muutoksia, jotka taatusti aiheuttavat kipua, tai ähkyinen hevonen voi näyttää päällisin puolin täysin tyyneltä vain kohonneen sykkeen paljastaessa vakavan kiputilan. Myös pitkäaikainen kipu näkyy usein vain käyttäytymismuutoksina, hyvänä esimerkkinä kohtaamani ”tyypillinen vanha, kärttyinen tamma”, jonka luonne muuttui kuin ihmeen kaupalla poistettuani suusta mädän hampaan.

Hevosia useimmiten pidämme jotain tiettyä käyttötarkoitusta varten. Tämä aiheuttaa erityisiä vaatimuksia sille, miten suhtaudumme hevosten kipuun. Kipuun liittyy usein myös pelkoa ja hevonen oppii nopeasti välttelemään kipua aiheuttavia tilanteita. Hevonen toimii myös pitkälti ”fiilispohjalta” ja yhdistää vallitsevan tunnetilansa käsillä olevaan tilanteeseen. Esimerkiksi ratsastaessa kipu voi olla ratsastajan aiheuttamaa, tai täysin tästä riippumatonta, mutta yhtä kaikki hevonen yhdistää sen ratsastustilanteeseen, joka johtaa pahimmillaan rajuihinkin käytösongelmiin.

Mistä huomaa eläimen olevan kipeä?

Ääntelevillä eläimillä kipuun voi liittyä vinkumista tai valittamista. Akuutti kiputila koiralla tai kissallakin aiheuttaa usein selkeää ääntelyä. Kroonisemmissa kivuissa ääntely saattaa yhdistyä esim. makuulle käymiseen tai muuhun tilanteeseen, jossa kipu on pahimmillaan. Ääntely on kuitenkin vain äärimmäinen merkki kivusta ja monet eläinlajit, kuten hevonen, tai joukut eläinyksilöt eivät ääntele voimakkaassakaan kivussa.

Selkein merkki kiputilasta on muutokset eläimen käyttäytymisessä. Eläin voi vältellä mahdollisesti kipua aiheuttavia tilanteita, esim. olla haluton hyppäämään tai muuten liikkumaan. Se saattaa ontua tai muuten liikkua epänormaalisti, tai seistä, istua tai maata erilaisessa asennossa kuin aiemmin. Eläin voi syödä tai juoda huonosti, tai epänormaalin paljon. Turkin tai raajojen liiallinen nuoleminen voi olla merkki kivusta, esim. koirat tyypillisesti nuolevat etujalan ranneniveltä, vaikka kipu ei juuri tässä kyseisessä nivelessä olisikaan ja kissa saattaa nuolla itselleen karvattomia kohtia, tai jättää turkkinsa hoitamatta. Kipeä eläin on usein vetäytyvä ja haluton toimimaan ihmisen kanssa, mahdollisesti jopa agressiivinen ihmisille tai muille eläimille. Koirilla voi esiintyä myös päinvastaista käytöstä, eli kipeä eläin saattaa hakea omistajan huomiota. Unen laatu ja levollisuus on hyvä kivun mittari, kipu aiheuttaa usein levottomuutta ja rauhattomuutta. Vaatii kuitenkin tarkkaa silmää erottaa aito rauhallisuus opitusta avuttomuudesta, joka voi olla monen eläimen pakokeino kivusta.

Kivun diagnosointi ja hoito

Aina minkäänlaisten fyysisten tai käyttäytymiseen liityvien oireiden, vaikka epämääräistenkin, ilmaantuessa on hyvä herätä muistamaan taustalla vaikuttavan kivun mahdollisuus. Monessa tapauksessa muuttuneen käyttäytymisen taustalta löytyy selkeä syy, esim. muutos nivelissä tai mahahaava. Laajatkaan tutkimukset eivät kuitenkaan välttämättä anna yksiselitteistä ratkaisua tilanteeseen ja yksilöllisten erojen vaikuttaessa voi toinen eläin olla tietynlaisilla löydöksillä lähes oireeton ja toinen oireilla rajusti.

Ongelmallista kivusta tekee myös sen, että kaikkea kipua ei pysty diagnosoimaan. Joissain tapauksissa ei mistään tutkimuksista löydy selkeää kivun aiheuttajaa ja eläin on silti selkeästi oireileva. Onneksi myös oireenmukaisella hoidolla, ilman varsinaista diagnoosiakin, saavutetaan usein merkittäviä parannuksia elämänlaadussa. Tärkeintä on, että kipua ei sivuuteta ja kivun vaikutukset eläimen käyttöön huomioidaan.

Kivun hoidossa on hyvä muistaa kokonaisuuden toiminta (ks. edellinen artikkelini) ja se, että ensisijaisena tavoitteena on eläimelle hyvä elämänlaatu. Monet omistajat kavahtavat ajatusta kipulääkkeistä etenkin pitkäaikaisessa käytössä. Usein lääkitys on kuitenkin hyvin perusteltua ja varsin tarpeellista. Lääkityksen rinnalle kuitenkin tarvitaan tukihoitoja ja laajempaa näkemystä eläimen vointiin vaikuttavista asioista. Optimaalinen tilanne olisikin se, että eläimen terveydestä ja hyvinvoinnista omistajan tukena huolehtisi toimiva tiimi ammattilaisia (kuten esim. hevosen kohdalla tallinpitäjä, eläinlääkäri, valmentaja, osteopaatti, hieroja, kavioiden hoitaja jne.) ja pidettäisiin jatkuvasti huolta siitä, että kokonaisuus pelaa, eikä vakavia kiputiloja pääse muodostumaan.

Täysin kivuton elämä lienee kuitenkin monen eläimen kohdalla mahdottomuus. Sairaudet, traumat ja ikääntyessä elimistölle tapahtuvat muutokset tuovat tullessaan eriasteisia tuntemuksia ja kipuja. Hyvin vaikea kysymys on siinä, miten paljon kipua eläin voi hyväksyttävästi kokea. Omalla kohdallani rajan vetäisin siihen, että kipua ei saa aiheuttaa tarkoituksellisesti, eikä se saa olla elämää hallitsevaa, tai elämänlaatua merkittävästi heikentävää. Hyvä on tiedostaa, että saatamme aiheuttaa eläimelle kipua myös välillisesti (esim. elinympäristö, ravinto tai koulutus voi, ollessaan eläimelle sopimatonta, aiheuttaa rasituksen tai stressin kautta erilaisia fyysisiä kiputiloja) ja meidän ihmisten vastuulla on järjestää eläimillemme sellaiset olosuhteet, joissa tarpeettoman kivun aiheutuminen voidaan välttää. Kivulta ei myöskään voi sulkea silmiään, vaan siihen on reagoitava ja eläintä tarpeen mukaan hoidettava tai lääkittävä. Korvan taakse olisi hyvä laittaa myös muistutus siitä, että eläin elää vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Se ei osaa ihmisen tavoin odottaa tulevaisuuden parempia päiviä, vaan tietää ainoastaan sen, mitä se tuntee juuri nyt. Kuunnelkaa eläintänne herkällä korvalla 🙂

Kategoria(t): Yleinen

Alkutervehdys!

Tämä on ehkä kuultu ennenkin, mutta sanon sen silti: MINULLA ON UNELMA! Unelma, jonka huomasin heräilevän jo pikkutyttönä hevoslaitumen reunalla istuessani. Joka on vuosien mittaan eläinten kanssa toimiessani kypsynyt ja kasvanut. Jonka ansiosta olen kerännyt kokemusta, tietoa ja koulutusta ja joka on toiminut valtavana motivaattorina eläinlääkärin urallani. Unelma, joka varmasti koskettaa meistä eläinihmisistä jokaista…

Unelmani keskipisteessä on eläin. Terve eläin, joka tyytyväisenä nauttii elämästään ja ihmisten kanssa olemisesta. Unelmoin, että missä tahansa liikunkin näen ympärilläni lajista, rodusta tai käyttötarkoituksesta riippumatta tällaisia hyvinvoivia ja onnellisia eläimiä. Hyvin yksinkertaista, mutta kuulostaako hieman idealistiselta? Ehkä, mutta se millaiseksi eläinten todellisuus muokkaantuu, on käytännössä täysin meistä ihmisistä kiinni ja vakaasti uskon, että askel kerrallaan on mahdollista päästä lähemmäksi tämän toteutumista. Yksin en siihen kuitenkaan pysty, tarvitsen mukaani teidät muutkin… tervetuloa jakamaan unelmani! 🙂

Tarkoituksenani on julkaista ajatuksia ja artikkeleja siitä, miten meistä jokainen voi positiivisesti vaikuttaa eläintemme terveyteen ja hyvinvointiin. Vaikka yksittäiseenkin asiaan vaikuttamalla voi muuttaa paljon, yritän alla olevan kuvan myötä hahmotella ajatuksieni pohjaksi kokonaiskuvan siitä, mistä terveys ja hyvinvointi rakentuu:

terveydentekijat

Kuva ei ole kaiken kattava, mutta auttanee hahmottamaan, miten jokainen yksilö on monen sisäisen ja ulkoisen tekijän muodostama kokonaisuus. Kokonaisuuden toiminnassa kaikki vaikuttaa väistämättäkin kaikkeen ja terveys ja hyvinvointi rakentuu kaikkien osa-alueitten saumattomasta toiminnasta. Oireet ovat merkki häiriöstä kokonaisuuden toiminnassa, esim. influenssan puhkeamiseen tarvitaan toki virusinfektio, mutta infektio aiheuttaa sairastumisen vain silloin kuin vastustuskyky on alentunut esim. sopimattoman ruokavalion tai stressin seurauksena. Infektio voidaan parantaa lääkityksellä, mutta pysyvämmän terveyden saavuttaminen on mahdotonta, mikäli alla vaikuttaviin tekijöihin ei puututa. Samalla tavalla yksilö on usein monen geneettisen sairastaipumuksen kantaja, mutta sairaudet eivät puhkea, mikäli kokonaisuus toimii häiriöittä. Oireiden puhjetessa taustalla vaikuttavat tekijöitä on yleensä useampia ja ne saattavat pikkuhiljaa kasaantua ajan mittaan, jolloin niitä voi olla äkkiseltään hyvin vaikea yhdistää ilmeneviin oireisiin.

Toisaalta kokonaisuuteen vaikuttaminen toimii myös käänteisesti; joskus yhteenkiin osatekijään vaikuttamisella on yllättävänkin kauaskantoiset vaikutukset ja kaikki toimet hyvinvoinnin lisäämiseksi kannattavat. Eläinlääkäri yksin pystyy usein puuttumaan vain pieneen osaan eläimen elämästä, mutta yhdessä tiedostavan ja motivoituneen omistajan kanssa voi saada ihmeitäkin aikaan 🙂

 

 

Kategoria(t): Yleinen