Tunteeko eläin kipua?

Ylläolevaan on yleisellä tasolla varmasti jokaisen helppo vastata; tottakai tuntee. Vaikeampi kysymys kuitenkin se, mistä eäimen kivun huomaa ja miten se vaikuttaa eläimen elämään?

Vaikka eläimiä ei suoraan pidäkään inhimillistää, on varmasti kohtuullista ajatella, että jos jokin sairaus, toimenpide tai tila aiheuttaisi ihmiselle kipua, aiheuttaa se myös eläimelle. Kuten ihmisilläkin, kivun kokeminen ja sen vaikutus elämään on myös eläimillä yksilöllistä ja erityisesti kivun ilmaisemisessa on selkeitä eroja yksilöiden ja eläinlajien välillä.

Kivun merkitys eläimillä

Suora trauma, kuten esim. luunmurtuma ja siitä aiheutunut kipu on jokaisella eläinlajilla suhteellisen helppo huomata ja tunnistaa. Kroonisen kivun havaitseminen on huomattavasti haasteellisempaa. Kipua voi aiheuttaa loukkaantumisten lisäksi monet sairaudet, ikääntymisen tuomat muutokset ja myös henkinen hyvinvointi, esim. stressin aiheuttamat suolistomuutokset saattavat olla alkusyynä monenlaisille vaivoille ja toisin päin käännettynä; kivun tuoma elimistön stressitila alkaa ennen pitkää näkyä yleisessä terveydentilassa. Kipu saattaa näkyä ääntelynä, ontumisena, tai muina selvästi havaittavina muutoksina, mutta ei välttämättä! Tyypillisempiä kivun merkkejä ovat käyttäytymisen muutokset, mutta kivun kehittyessä pikkuhiljaa saattavat sen oireet jäädä päivittäin eläimensä kanssa olevalta omistajalta huomaamatta, tai ne lipsahtavat helposti esim. vanhenemisen piikkiin. Ja aina on muistettava, että eläimet, myös kissat ja koirat, yleensä piilottavat kipuansa ja toimivat myös voimakkaasti vaistojensa ohjaamina, esim. nivelrikkoa sairastava koira on varmasti kipeä, vaikka sitä ei koiran jäniksen perään pinkaistessa heti uskoisikaan. Muun vaihtoehdon puuttuessa eläimet myös jossain määrin oppivat elämään kivun kanssa ja tottuvat siihen, mutta sitä minkälaista kärsimystä tästä käytännössä eläimelle aiheutuu, on käytännössä vaikea tutkia.

Kokemukseni kautta uskaltaisin väittää kivun olevan merkittävä tekijä eläinten hyvinvoinnissa. Oman työni kautta törmään päivittäin siihen, miten valtava vaikutus melko vähäiseltäkin vaikuttavan kivun lievityksellä on elämänlaatuun. Tyypillinen potilaani on keski-iän ylittänyt koira, joka on pikkuhiljaa alkanut oireilemaan esim. nivelkulumia ontumalla. Käytän välittömään kivunlievitykseen tarvittavia lääkityksiä, akupunktiota ja manuaalista terapiaa, sekä keskustelemme omistajan kanssa eläimen elinympäristön muutoksista, joista voisi olla hyötyä. Usein jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen muutos elämänlaadussa on valtava! Itse ontuman tai muun suoran oireilun lievittymisen lisäksi usein omistaja havaitsee eläimessään muita positiivisia muutoksia. Tyypillisesti eläin nukkuu levollisemmin ja sellaisissa asennoissa, mitä se ei ole pitkään aikaan ottanut, läähättelee vähemmän, pitkästä aikaa innostuu leikkimään ja on yleisvaikutelmaltaan tyytyväisempi ja pirteämpi.

Hevoset ja kipu

Kivusta puhuttaessa on hevonen nostettava erityisasemaan. Ei vain siksi, että hevoset ovat minulle henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeitä, vaan siksi, että hevosten kivun arvioiminen on erityisen vaikeaa. Jokainen hevosihminen lienee tietoinen siitä, että hevonen on pakoeläin, eikä näytä kipuaan. Tämän tiedon todellinen sisäistäminen avaa kuitenkin uudenlaisen näkökulman sille, miten hevosta katsomme. Hevosen aistijärjestelmä on hyvin herkkä ja sen perusteella voisi olettaa hevosten olevan myös kivulle erityisen herkkiä. Hevosen selviytymiselle on kuitenkin ollut ensisijaisen tärkeää, että saalistajat eivät sen kipua havaitse. Varsinaisten oireiden ilmaantuessa on kipu yleensä jo varsin voimakasta ja se miten hevoset kivusta huolimatta toimivat aiheuttaa helposti tulkitsemisongelmia. Esimerkiksi voimakkaastikin ontuva hevonen kulkee kyllä laitumella syömässä laumansa mukana. Voimmeko tästä päätellä, että hevonen ei tunne kipua, vaikka ontuu? Tai että kipu ei haittaa hevosta?

Eläinlääkärinä hevosia tutkiessani olen toistuvasti joutunut hämmästymään, miten hyvin hevonen saakaan kipunsa piilotettua. Täysin puhtaasti liikkuvan hevosen röntgenkuvista saattaa näkyä muutoksia, jotka taatusti aiheuttavat kipua, tai ähkyinen hevonen voi näyttää päällisin puolin täysin tyyneltä vain kohonneen sykkeen paljastaessa vakavan kiputilan. Myös pitkäaikainen kipu näkyy usein vain käyttäytymismuutoksina, hyvänä esimerkkinä kohtaamani ”tyypillinen vanha, kärttyinen tamma”, jonka luonne muuttui kuin ihmeen kaupalla poistettuani suusta mädän hampaan.

Hevosia useimmiten pidämme jotain tiettyä käyttötarkoitusta varten. Tämä aiheuttaa erityisiä vaatimuksia sille, miten suhtaudumme hevosten kipuun. Kipuun liittyy usein myös pelkoa ja hevonen oppii nopeasti välttelemään kipua aiheuttavia tilanteita. Hevonen toimii myös pitkälti ”fiilispohjalta” ja yhdistää vallitsevan tunnetilansa käsillä olevaan tilanteeseen. Esimerkiksi ratsastaessa kipu voi olla ratsastajan aiheuttamaa, tai täysin tästä riippumatonta, mutta yhtä kaikki hevonen yhdistää sen ratsastustilanteeseen, joka johtaa pahimmillaan rajuihinkin käytösongelmiin.

Mistä huomaa eläimen olevan kipeä?

Ääntelevillä eläimillä kipuun voi liittyä vinkumista tai valittamista. Akuutti kiputila koiralla tai kissallakin aiheuttaa usein selkeää ääntelyä. Kroonisemmissa kivuissa ääntely saattaa yhdistyä esim. makuulle käymiseen tai muuhun tilanteeseen, jossa kipu on pahimmillaan. Ääntely on kuitenkin vain äärimmäinen merkki kivusta ja monet eläinlajit, kuten hevonen, tai joukut eläinyksilöt eivät ääntele voimakkaassakaan kivussa.

Selkein merkki kiputilasta on muutokset eläimen käyttäytymisessä. Eläin voi vältellä mahdollisesti kipua aiheuttavia tilanteita, esim. olla haluton hyppäämään tai muuten liikkumaan. Se saattaa ontua tai muuten liikkua epänormaalisti, tai seistä, istua tai maata erilaisessa asennossa kuin aiemmin. Eläin voi syödä tai juoda huonosti, tai epänormaalin paljon. Turkin tai raajojen liiallinen nuoleminen voi olla merkki kivusta, esim. koirat tyypillisesti nuolevat etujalan ranneniveltä, vaikka kipu ei juuri tässä kyseisessä nivelessä olisikaan ja kissa saattaa nuolla itselleen karvattomia kohtia, tai jättää turkkinsa hoitamatta. Kipeä eläin on usein vetäytyvä ja haluton toimimaan ihmisen kanssa, mahdollisesti jopa agressiivinen ihmisille tai muille eläimille. Koirilla voi esiintyä myös päinvastaista käytöstä, eli kipeä eläin saattaa hakea omistajan huomiota. Unen laatu ja levollisuus on hyvä kivun mittari, kipu aiheuttaa usein levottomuutta ja rauhattomuutta. Vaatii kuitenkin tarkkaa silmää erottaa aito rauhallisuus opitusta avuttomuudesta, joka voi olla monen eläimen pakokeino kivusta.

Kivun diagnosointi ja hoito

Aina minkäänlaisten fyysisten tai käyttäytymiseen liityvien oireiden, vaikka epämääräistenkin, ilmaantuessa on hyvä herätä muistamaan taustalla vaikuttavan kivun mahdollisuus. Monessa tapauksessa muuttuneen käyttäytymisen taustalta löytyy selkeä syy, esim. muutos nivelissä tai mahahaava. Laajatkaan tutkimukset eivät kuitenkaan välttämättä anna yksiselitteistä ratkaisua tilanteeseen ja yksilöllisten erojen vaikuttaessa voi toinen eläin olla tietynlaisilla löydöksillä lähes oireeton ja toinen oireilla rajusti.

Ongelmallista kivusta tekee myös sen, että kaikkea kipua ei pysty diagnosoimaan. Joissain tapauksissa ei mistään tutkimuksista löydy selkeää kivun aiheuttajaa ja eläin on silti selkeästi oireileva. Onneksi myös oireenmukaisella hoidolla, ilman varsinaista diagnoosiakin, saavutetaan usein merkittäviä parannuksia elämänlaadussa. Tärkeintä on, että kipua ei sivuuteta ja kivun vaikutukset eläimen käyttöön huomioidaan.

Kivun hoidossa on hyvä muistaa kokonaisuuden toiminta (ks. edellinen artikkelini) ja se, että ensisijaisena tavoitteena on eläimelle hyvä elämänlaatu. Monet omistajat kavahtavat ajatusta kipulääkkeistä etenkin pitkäaikaisessa käytössä. Usein lääkitys on kuitenkin hyvin perusteltua ja varsin tarpeellista. Lääkityksen rinnalle kuitenkin tarvitaan tukihoitoja ja laajempaa näkemystä eläimen vointiin vaikuttavista asioista. Optimaalinen tilanne olisikin se, että eläimen terveydestä ja hyvinvoinnista omistajan tukena huolehtisi toimiva tiimi ammattilaisia (kuten esim. hevosen kohdalla tallinpitäjä, eläinlääkäri, valmentaja, osteopaatti, hieroja, kavioiden hoitaja jne.) ja pidettäisiin jatkuvasti huolta siitä, että kokonaisuus pelaa, eikä vakavia kiputiloja pääse muodostumaan.

Täysin kivuton elämä lienee kuitenkin monen eläimen kohdalla mahdottomuus. Sairaudet, traumat ja ikääntyessä elimistölle tapahtuvat muutokset tuovat tullessaan eriasteisia tuntemuksia ja kipuja. Hyvin vaikea kysymys on siinä, miten paljon kipua eläin voi hyväksyttävästi kokea. Omalla kohdallani rajan vetäisin siihen, että kipua ei saa aiheuttaa tarkoituksellisesti, eikä se saa olla elämää hallitsevaa, tai elämänlaatua merkittävästi heikentävää. Hyvä on tiedostaa, että saatamme aiheuttaa eläimelle kipua myös välillisesti (esim. elinympäristö, ravinto tai koulutus voi, ollessaan eläimelle sopimatonta, aiheuttaa rasituksen tai stressin kautta erilaisia fyysisiä kiputiloja) ja meidän ihmisten vastuulla on järjestää eläimillemme sellaiset olosuhteet, joissa tarpeettoman kivun aiheutuminen voidaan välttää. Kivulta ei myöskään voi sulkea silmiään, vaan siihen on reagoitava ja eläintä tarpeen mukaan hoidettava tai lääkittävä. Korvan taakse olisi hyvä laittaa myös muistutus siitä, että eläin elää vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Se ei osaa ihmisen tavoin odottaa tulevaisuuden parempia päiviä, vaan tietää ainoastaan sen, mitä se tuntee juuri nyt. Kuunnelkaa eläintänne herkällä korvalla 🙂

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.